Ajankohtaista

Pääomasijoitusyhtiö Nordic Option ostaa toimivan johdon kanssa Screentec Oy:n

Pääomasijoitusyhtiö Nordic Option on 7.6.2018 ostanut yhdessä toimitusjohtaja Antti Tauriaisen kanssa Screentec Oy:n koko osakekannan Jukka Ojalalta ja Pasatel Oy:ltä.

Screentec on vuonna 1989 perustettu korkean teknologian yhtiö. Yhtiön päätoimipaikka on Oulun Ruskossa ja sillä on 24 työntekijää. Yhtiöllä on erittäin hyvää osaamista ja maailman johtavia asiakkaita kasvavassa painetun elektroniikan markkinassa. Yhtiön medical-sektorin ratkaisuilla on hyvät kasvunäkymät ja yhtiö aloittaa merkittävän investoinnin uusimpaan tuotantoteknologiaan ja puhdastiloihin.

Screentec Oy: n perustajan ja pääomistajan Jukka Ojalan mielestä saavutettu ratkaisu on erittäin onnistunut.

Toimivan johdon jääminen omistajaksi varmistaa tietotaidon pysymisen yrityksessä ja olemassa olevien projektien onnistumisen. Samoin paikallisen pääomasijoittajan mukana olo mahdollistaa tulevien investointien tekemisen joustavasti, ja takaa kapasiteetin kasvattamisen nopeallakin aikajänteellä vastaamaan kansainvälisen ja kotimaisen kysynnän kasvua. ”On hyvä jäädä eläkkeelle, kun hyvässä kunnossa oleva yritys saa hyvät jatkajat” toteaa yrittäjä Jukka Ojala.

Antti Tauriainen on toiminut vuodesta 2007 Oulun alueen ICT-toimialalla . Tauriainen on vuodesta 2014 Screentec Oy:n toimitusjohtajana hakenut asiakkuuksia yrityksen tuotanto- ja palveluosaamiselle.. Tauriainen odottaa voimasta murrosta medical-sektorissa tulevien neljän vuoden aikana, joka mahdollistaa uuden toimintamallin hyödyntämisen ennestään konservatiivisessa markkinasegmentissä. Pääomasijoituksella varmistetaan asiakkaiden tuotantotavoitteiden mukainen kapasiteetti, sekä rakennetaan luotettava kanava viedä Screentec Oy:ssä kehitetyt tuotteet markkinoille medical standardeja noudattaen.

Nordic Optionille Screentec on merkittävä sijoitus. Screentec täydentää hienosti Nordic Optionin sijoitussalkkua, jossa on jo ennestään alueen huipputeknologia yrityksiä. Screentecillä on asiakkaita Euroopasta ja Yhdysvalloista ja viennin määrä on tarkoitus moninkertaistaa muutaman vuoden sisällä.

Nordic Optionin toimitusjohtaja Jaakko Lampela on erittäin iloinen tehdystä kaupasta ja odottaa innolla, että Screentecistä päästään rakentamaan asetetun tavoitteen mukaisesti pohjoismaiden johtava toimija valitulla medical-sektorin tuotesegmentillä.

Nordic Option on pohjoissuomalaisiin kasvuyrityksiin sijoittava pääomasijoitusrahasto, jonka pääomistajat ovat Osuuskunta PPO, Partnera ja Oulun kaupunki.