Autamme pienten ja keskisuurten yritysten kasvua Pohjois-Suomessa.

Nordic Option on osakeyhtiömuotoinen pääomasijoitusrahasto, joka kohdistaa sijoituksensa kasvuvaiheen yrityksiin Pohjois-Suomen alueella.

 

Rahastoyhtiön juuret ulottuvat 1990-luvun alkupuolelle, jolloin Finnvera ja pohjoisen alueen kunnat perustivat Teknoventure Oy –nimisen sijoitusrahaston. Historiansa alkuvaiheessa Teknoventure Oy sijoitti myös varhaisen vaiheen kasvuyrityksiin. Sittemmin rahasto on suunnannut sijoituksensa kasvuyrityksiin.

 

Vuonna 2014 Finnvera Oyj luopui pääomistuksestaan myymällä osakkeensa yksityisille sijoitusyhtiöille Osuuskunta PPO:lle ja Oulu ICT Sijoitus Oy:lle. Samalla rahaston status muuttui julkisesta yksityiseksi.

 

Yksityisessä omistuksessa yhtiön sijoitusstrategiaa ja tuottotavoitteita on täsmennetty. Yhtiön uusi nimi Nordic Option Oy kuvaa hyvin rahaston toimintaideaa: Tavoitteena on tarjota yksi vaihtoehto pienten ja keskisuurten yritysten kasvun mahdollistamiseen Pohjois-Suomessa.

 

Omistajat

Nordic Option Oy:n omistus on aidosti Pohjois-Suomessa. Yhtiön omistavat kaikkiaan 31 yhteisöä ja alueen kuntaa. Suurimmat omistajat ovat:

 

Osuuskunta PPO
Oulu ICT Sijoitus Oy
Oulun kaupunki
Kempeleen kunta
Keskinäinen vakuutusyhtiö Kaleva
Nordea Pankki Oyj
Muut omistajat yhteensä
YHTEENSÄ

34,14 %
34,14 %
18,37 %
1,46 %
1,46 %
1,46 %
8,97 %
100 %

 

Hallitus ja toimitusjohtaja

Yhtiön toimitusjohtajana toimii Jaakko Lampela. Hänen asemapaikkansa on Oulun toimistolla.


Yhtiön hallitus tekee sijoituspäätökset toimitusjohtajan esitysten perusteella. Hallituksesta löytyy monipuolista sijoitusosaamista ja yrityselämän kokemusta. Lisäksi yhtiö käyttää tarpeen mukaan neuvonantajaverkostoaan. Rahaston raportointi- ja back office –toiminnot on ulkoistettu Greenstep Oy:lle.

 

Martin Grotenfelt

Reijo Tauriainen

Sami Mäentausta

Kati Peltomaa

Juha Ala-Mursula