Ajankohtaista

Kide Systems vahvistaa asemaansa Keski-Euroopassa

Kide Systems on esimerkki Nordic Optionin ”taskusijoituksesta” varhaisemman kasvuvaiheen yritykseen. Oulussa toimiva yritys on erikoistunut lääketieteellisessä kuvantamisessa käytettävien ohjelmistojen valmistukseen. Yhtiön kuvantamisratkaisut mahdollistavat erikoislääkäreiden etätyöskentelyn, ja sen järjestelmään tuotetaan vuosittain yli miljoona kuvantamistutkimusta. Nordic Option yhdessä Avohoidon tutkimussäätiön ja Tekesin kanssa rahoittaa Kide Systemsin kansainvälistä kasvua. Yhtiöllä on vahva markkina-asema Pohjoismaissa, ja rahoituksen avulla kasvu jatkuu jo avatuille Keski-Euroopan markkinoille. Rahoituksen sekä uusien asiakkaiden myötä vuonna 2015 perustetun yrityksen henkilöstömäärä kasvaa kuluvan vuoden aikana yli 20:een työntekijään.