Ajankohtaista

Pääomasijoitusyhtiö Nordic Option mukaan vauhdittamaan Haltianin kansainvälistä kasvua

Haltian Oy on vakiinnuttanut toimintansa kansainvälisesti toimivana tuotekehitystalona ja lähtee nyt hakemaan vauhdikasta kasvua myös yritysten digitalisaatiohankkeista. Yhtiö julkisti uuden Thingsee IoT -alustan marraskuun lopulla 2017 ja sen kasvun vauhdittamiseksi yhtiö käynnisti rahoituskierroksen keväällä 2017. Haltianin uusi Thingsee -alusta on lyhyessä ajassa saanut merkittäviä asiakkuuksia B2B IoT -markkinassa ja ensimmäiset ratkaisut on nyt saatettu massatuotantovaiheeseen.

Haltianin toimitusjohtaja Pasi Leipälä on tyytyväinen Nordic Option Oy:n mukaan tulosta. ”Nordic Option on pohjoissuomalainen pääomasijoittaja, jolla on kuitenkin vahvaa osaamista ja näyttöjä kansainvälisen liiketoiminnan kasvattamisesta. Yhteistyö heidän kanssaan on toiminut erittäin sujuvasti ja meillä on vahva luottamus, että yhdessä pystymme viemään Thingsee-tuotteet rytinällä kansainvälisille markkinoille. Skaalautuva liiketoiminta vaatii tuekseen pääomia, joten nyt meillä on hyvät mahdollisuudet toteuttaa asiakkaillemme suuria IoT -järjestelmiä.”

Nordic Option rahaston toimitusjohtaja Jaakko Lampela on erittäin iloinen tehdystä sijoituksesta Haltianiin. ”Haltianin osaaminen on maailman huippua. On hienoa, että voimme Haltianin kanssa yhdessä pohjoissuomalaisin voimin ponnistella huippuosaamisen kaupallistamiseksi. Yhtiön IoT-osaaminen on maailman kärkiluokkaa, tästä osoituksena ovat useat globaalit brandi-asiakkuudet. Haltianin tuotekehityspalvelupuolen viimeisimpiä saavutuksia ovat mm. läheinen yhteistyö Oura- hyvinvointisormuksen ja Specimin kannettavan hyperspektrikameran teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa. Haltianin IoT-kokonaisratkaisut ovat markkinoiden edistyksellisimmät ja tältä sektorilta on pian odotettavissa uusia julkistuksia ja merkittävää kasvua tulevina vuosina.

Kansainvälistyvä Haltian sopii erityisen hyvin Nordic Optionin sijoituskohteeksi, sillä yhtiöllä on jo ennestään salkussaan omistuksia kuudessa pohjois-suomalaisessa kansainvälisille markkinoille suuntautuneessa yrityksessä. Nordic Option tekee 0,5-2,5 miljoonan euron sijoituksia toimintansa jo vakiinnuttaneisiin kasvuvaiheen yrityksiin.”