Ajankohtaista

  •  
  • Jaakko Lampela aloitti Nordic Option Oy:n palveluksessa

    Jaakko Lampela on aloittanut työskentelynsä Nordic Option Oy:ssä 8.8.2016 ja juridisessa mielessä hän otti vastaan toimitusjohtajan tehtävät 15.10.2016 alkaen. Jaakko on oululainen laskentatoimen ja rahoituksen KTM ja hän on toiminut 20 vuotta johtotehtävissä suomalaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä. Jaakko on toiminut neuvonantajana lukuisissa pk-yrityksissä talouden, rahoituksen, terveyttämisen, liiketoiminnan kehittämisen sekä yritys- ja omistusjärjestelyjen alueilla.

     

    Jaakko on suorittanut hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinnon ja on Pohjois-Suomen hallituspartnerit ry:n perustajajäsen.

    tj

     

  •  
  • Haemme uusia sijoituskohteita

    Haluamme olla kehittämässä ja rahoittamassa pohjois-suomalaisia pieniä ja keskisuuria kasvuyrityksiä. Haemme yrityksiä, joilla liiketoiminta on saatu vakiinnutettua ja kasvunäkymät ovat hyvät.


    Ole rohkeasti yhteydessä, niin katsotaan miten voisimme olla avuksi!